NAHOITETTU RUORI; HOITO, HUOLTO, SÄILYTYS, MILLOIN UUTTA PINTAA JA MITEN PIKAKORJAAN ITSE
Vesiliikennelain 2 luvun 5 § 1 momentissa sanotaan näin: ”Jokaisen vesillä vesikulkuneuvolla liikkuvan on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja toimittava siten, ettei hän ilman pakottavaa syytä vaikeuta tai häiritse muiden liikkumista vesillä…” Tässä viitataan epäsuorasti myös ohjausjärjestelmän toimivuuteen ja kuntoon.
Vesiliikennelain 3 luvun 8 § 1 momentissa sanotaan lisäksi näin: ”Vesikulkuneuvon on oltava rakenteeltaan, varusteiltaan, kunnoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan turvallinen kaikilla niillä kulkuvesillä, joilla sitä käytetään.”
Halusin ottaa tämän aiheen esille, koska se kytkee tärkeyden käytäntöön, eli turvallisuuteen ja toiminnallisuuteen.
Aluksessa on monia laitteita, joiden välttämättömyys takaa turvallisuuden, mutta kuten kaikki tietävät, tärkein ohjauslaite on ruori (tai pinna, tässä asiatekstissä keskityn ruoriin ja sen näkyvän osan huoltoon), sillä sen toimintavarmuus on suoraan verrannollinen meriturvallisuuteen. Säännöllinen ja ennakoiva huolto ehkäisevät ohjausjärjestelmän vikaantumista ja pidentävät huomattavasti laitteiston käyttöikää.
Ohjausjärjestelmän kuntoon tulee usein kiinnitettyä huomiota vasta sitten, kun ohjaus alkaa kenkkuilla tai pitää ylimääräistä ääntä. Kyseisen järjestelmän vikaantuminen onkin yksi yleisimmistä syistä meripelastustehtäviin (ohjauskyvyn menetyksestä johtuvat onnettomuudet: Traficomin tilastotietokanta; vesiliikenneonnettomuudet). Ohjausjärjestelmän huolto vuosihuollon yhteydessä lisää paitsi mielenrauhaa vesillä, mutta myös aluksen arvon säilyttämistä.
Ohjausjärjestelmän huolto kattaa sekä mekaaniset osat (kaapelit, ketjut ja laakerit, jotka altistuvat rasitukselle ja korroosiolle), että näkyvät osat, eli itse ruorin kehineen ja puolineen. Ja näihin ulkoisiin osiin, tai niiden päällystämiseen keskitytään tällä kertaa.
MITÄ LAITTAISIN RUORIN PINNALLE?
Ruorin kehälle on valittavissa monenlaisia pintamateriaaleja. Huipputason kilpaveneissä suositaan hiilikuitu(Carbon Fiber)ruoreja keveyden ja kestävyyden vuoksi. Pinnan voi suojata UV-kestävällä lakalla.
Ammattimaisissa valtamerikilpureissa, kuten Volvo Ocean Race-veneissä käytetään umpisoluista vaahtomuovipinnoitetta, jonka pinta ei ime vettä ja se pysyy lämpimänä yöllä ja viileänä auringossa. Lisäksi pitävyys märillä hanskoilla on erittäin hyvä.
Perinteisin versio on hirvennahkaverhoilu (Leather Wrap), jossa hirvaksen haljas ommellaan vahalangalla käsin ruorin kehän ympärille. Hirvennahka on nahoista paras vaihtoehto, sillä se kestää merisääolojen kosteusvaihtelut todella hyvin, on kestävä ja antaa kädelle pehmeän ja tukevan pidon. Lisäksi sen ulkonäkö antaa ylellisen vaikutelman. Toinen vaihtoehto on merikäsitelty naudan haljas, mutta se ei vedä vertoja kestävyydeltään hirvakselle vaihtovälin ollessa lyhyempi. Hirvaksen vaihtoväli on noin 15-25 vuotta käytöstä ja säilytyksestä riippuen.
Neljäs vaihtoehto on synteettiset materiaalit (Alcantara ja Neopreeni). Alcantara/mokka tarjoaa kiitettävän otteen ruorista ja yleisvaikutelma on urheilullinen, mutta karheutensa vuoksi vaatii käyttäjältään hansikkaita ja se kuluu herkemmin merisäässä. Neopreeniä käytetään erillisenä suojana tai pikakorjauksena (Grip-pinta) sen joustavuuden ja kosteuden hylkimisen vuoksi.
Viides vaihtoehto on tankoteippi, jota käytetään polkupyörissä. Pyörän tankoon tankoteippi on hyvä, sillä sen pystyy kiertämään tangon ympärille niin, että kädet
kiristävät nauhaa ajaessa. Ruorissa käyttöote on sivuttaissuuntainen, jolloin tankoteipin ominaisuus ei välttämättä ole vahvimmillaan, vaan teippi saattaa alkaa liukua sivusuuntaisesti paljastaen ruorin metallipinnan. Esimerkkinä EVA-valmisteinen tankoteippi. Se on valmistettu etyleeni-vinyyli-asetaatti-kopolymeeristä, joka on umpisoluista vaahtomateriaalia. Teippejä on monenlaisia erilaisilla ominaisuuksilla, esimerkiksi Prologo Esatouch-teippi on käytössä pehmeä, sillä on hyvä säänkestävyys ja lämmöneristyskyky ja se on usein UV-suojattu.
Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että moderneissa, ”foilaavissa” tai kevyissä kilpaveneissä suositaan hiilikuituruoreja lakkapinnalla tai vaahtokumilla, kun taas perinteisissä race-cruisereissa, matkaveneissä suositaan nahkaa sen kestävyyden vuoksi.
HIRVEN HALJAS
Nahoista hirvas on paras vaihtoehto ruoriin. Sillä on hyvä merisään (merisuola, aurinko, vesi) kestävyys, se sietää hyvin kosteuden ja kuivuuden vaihteluita, se on kestävä, antaa hyvän pidon, on pehmeä kädelle ja sitä saa monessa eri värissä. Hyvin hoidettuna ja pidettynä hirvas kestää toistakymmentä vuotta. Jotta tähän ikään päästään, on tiedettävä, miten sitä hoidetaan. Ja jotta tietää, miten sitä hoidetaan, tulee tietää, mitä se materiaalina oikeastaan on.
NAHAN MATKA VUODAKSI
Nahka on monimutkainen luonnonmateriaali, josta saadaan parkitsemalla halutunlaista. Parkitseminen on tärkein vaihe nahan valmistuksessa. Parkitsemisen tavoitteena on nahan pehmentäminen ja säilyvyys. Nahka koostuu ⅓ proteiinista, joten se olisi kovaa ja läpikuultavaa ilman parkitsemista. Parkitusaineiden ansiosta proteiininauhat stabiloituvat pitkäaikaisesti. Muut parkitsemisen edut ovat vastustuskyky mätänemistä (mikro-organismien aiheuttama hajoaminen) vastaan ja märän nahan turpoamiselta estäminen.
PARKITSEMINEN, eli raakanahan muokkaaminen
Eläimen nahka nyljetään tuoreeltaan. Tämän jälkeen nahka suolataan (verisuolaus) reilulla kerroksella suolaa molemmin puolin (imee kosteuden ja kudosnesteet sekä ehkäisee mikrobitoiminnan) ja ne säilötään pinoon karvapuoli alaspäin. Näin ne kuljetetaan parkitsemoon, jossa ne puhdistetaan suolasta. Ennen varsinaista parkitsemista eläimen nahka tulee valmistella. Näitä vaiheita ovat:
- esikäsittely/piklaus: nahkoihin laitetaan esim. etikkahappoa ja vettä karvan pehmentämiseen. Näin myös parkitusaine imeytyy paremmin.
- karvanpoisto: Nahat laitetaan valtaviin puutynnyreihin (”rumpu”), joissa on sisäpuolella laipioita. Näissä pyöriessään nahoista irtoaa pehmenneet karvat. Tämän jälkeen nahka puhdistetaan suolasta ja kaikesta irtonaisesta pesemällä ne.
- lihan- ja rasvan poisto: Nahan alapuolelta poistetaan liha- ja rasvakerros
- kerrosten erottelu: hiomalla nahan pintaa nahan alapuolelta saadaan haluttu nahka; martio, haljas, nupukki tai aniliini.
Parkitseminen on prosessi, jossa raakanahasta tehdään kestävää, muokattavaa materiaalia liottamalla ja kyllästämällä sitä parkitusaineilla, kuten tanniineilla tai kemikaaleilla. Parkituksen vaiheet ovat seuraavat:
- Halkaisu: Nahat halkaistaan puoliksi siten, että päällimmäiseen vuotaan jää nahan martio eli pintapuoli ja alempaan halkaistu sisäpinta (Fenice). Päällimmäisestä puolesta voidaan myöhemmissä vaiheissa valmistaa pintanahkoja tai pinnastaan hiottua nupukkinahkaa. Alemmasta halkaistusta puolesta saadaan karheaa haljasta.
- Kalkkikylpy: Nahan kuiturakenne pysyy vastaanottavaisena parkitusaineille.
- Parkitseminen: Kromi-, kasvi- tai rasva (myöhemmin näistä lisää)
- Neutralointikylpy (kuivaus)
- Kuivaaminen
- Märkäviimeistely (jälkiparkitseminen, värjäys pintavärjäyksellä tai läpivärjäyksellä, rasvanpalautus)
- Kuivaus riiputuksessa tangolla
- Venytys, jossa nahka kuivuu ja venyy lopulliseen muotoonsa.
- Pehmennys ja kuivaviimeistely (kiillotus). Martioon saadaan tässä vaiheessa kiiltävä pinta (esim. 4 mm Platti).
- Ohennus: Nahka syötetään laitteeseen, joka veitsien tai hiomanauhojen avulla ohentaa nahan haluttuun paksuuteen. Mitä ohuempaa nahkaa halutaan, sitä enemmän materiaalin paksuudesta rouhitaan pois.
- Mittaus: Kone mittaa nahan neliöjalat; puolikas nauta noin 20-25 nj, puolikas hirvas noin 10-16 nj.
Eri parkitsemismenetelmillä käsitellään erilaisia nahkalaatuja. Myös erilaiset ominaisuudet saadaan esille eri menetelmillä riippuen lopputuotteen käyttökohteesta. Parkitsemisaika vaihtelee muutamasta viikosta muutamiin kuukausiin. Parkitsemismenetelmiä on mm. seuraavanlaisia:
Kasviparkitus: Kasviparkituksessa parkkiaineena toimii tanniini. Eri kasvilajeista saadaan pitoisuuksiltaan ja koostumukseltaan erilaisia tanniinihappoja. Parkkiaineita sen sijaan saadaan uutettua useista kasvilajeista sekä monista kasvin eri osista, eniten kuitenkin kuoresta. Eri kasvit saavat aikaiseksi erilaisia nahkoja niin väritykseltään kuin ominaisuuksiltaankin. Parkkiaineita on puun kuoressa, puuaineksessa, hedelmissä, lehdissä kuin juurissakin. Kuorista käytetään eniten tammen, kuusen, pajun sekä mimoosan kuorta. Kasviparkitseminen (vyöt, pohjat, ratsastusnahka) muuttaa nahan rusehtavaksi.
Rasvaparkitus: Käytetään eläimen omia rasvoja tai muita luonnollisia rasvoja. Sopivia luonnonmukaisia rasvahappoja löytyy kananmunan keltuaisesta, eläinten aivoista, mädistä, valaanrasvasta sekä eläinten maksasta. Aivoparkitus on yksi rasvaparkituksen muoto. Siinä käytetään eläimen omista aivoista (Aivot koostuvat tyydyttämättömistä rasvahapoista, jotka saadaan lämmön ja muokkauksen avulla imeytymään nahkaan. Käytetään mm. säämisköjen valmistuksessa) valmistettua tahnaa, johon lisätään muita parkitsemisaineita. Rasvaparkitus muuttaa nahan kellertäväksi ja pehmeän rasvaiseksi.
Virtsaparkitus: Virtsaparkitusta käytetään ohuille, kuten kalan- ja linnunnahoille.
Yhdistelmäparkitus: Kun eri parkitsemistapoja käytetään samaan nahkaan, puhutaan yhdistelmäparkituksesta. Tällöin saadaan tehostettua tietyn parkitustavan positiivisia vaikutuksia ja vähennettyä nahkaa huonontavia vaikutuksia. Yhdistelmäparkitsemisessa taljaan levitetään ensin rasvaparkki, jonka perään lisätään harjan avulla 2–4 kerrosta kasviparkkilientä. Näin nahkaan saadaan rasvaparkin pehmeys ja kasviparkin lujuus. Kromin käytön yleistyminen on korvannut tämän parkitsemistavan.
Kromiparkitus: Yleisin nahan parkitusmenetelmä, jossa käytetään kromiyhdisteitä, erityisesti emäksistä kromisulfaattia, tekemään nahasta kestävää, joustavaa, kevyttä ja kosteutta hylkivää. Se on nopea ja tehokas prosessi, joka tuottaa «wet blue»-nimellä tunnettua, siniharmahtavaa raakanahkaa, jota käytetään laajalti, koska se kestää hyvin vettä ja lämpöä. kromiparkitseminen (vaatteiden, kenkien pintanahka) muuttaa nahan hopeanharmaaksi.
Alunaparkitus: Alunaparkitus eli valkoparkitus on perinteinen menetelmä nahan käsittelyyn, jossa käytetään parkkiaineena alunaa (kaliumalumiinisulfaattia) ja usein tavallista ruokasuolaa. Alunaparkituksen keskeiset ominaisuudet: Nahasta tulee lumivalkoista, pehmeää ja taipuisaa. Tätä menetelmää käytetään usein lampaan- ja poron taljoihin sekä turkiksiin.
VUODAN KERROKSET
Vuota jaetaan käyttötarpeen mukaan pintapuoleen (martio) ja sisäpuoleen, joilla on eri ominaisuudet ja käyttökohteet. Pinta voi olla sileä (esim. aniliininahka) tai hiottu (nupukki, mokka), ja sen ainutlaatuinen, huokoinen ja hengittävä rakenne tekee siitä kestävän, lämpötilaa tasaavan ja patinoituvan materiaalin, joka vaatii säännöllistä hoitoa säilyttääkseen kauneutensa.
Ohentamaton nahka voi olla 4,4 -5 mm paksua. Tämä on pintanahkaa eli martiota. Ohentamalla pintanahasta saadaan käyttötarpeen mukaan vaikka 1 mm:stä. Haljakset ohennetaan 0,8 -1,8 mm paksuuteen. Ruoreissa käytetään 0,8-1,2 mm vahvuista haljasta. Mitä paksumpaa, sitä kestävämpää.
Martio (Full-grain/Top-grain): Nahan pintakerros, joka on vahvin ja kaunein. Tässä näkyy nahan luonnollinen pintakuvio.
Haljasnahka (Suede): Hiotusta sisäpuolesta (dermis) saatu pehmeä, nukkapintainen materiaali, joka on yleensä mokkanahkaa pehmeämpää.
Nupukki (Nubuck): Pintapuolta hiomalla saatu hieman karhea, mutta silti sileä pinta, joka muistuttaa mokkanahkaa, mutta on kestävämpi.
Aniliininahka (Aniline): Läpivärjätty nahka, jolla ei ole peittävää pintakäsittelyä. Säilyttää nahan luonnollisen ulkonäön ja hengittävyyden, mutta vaatii suojaa ja hoitoa imukyvyn vuoksi.
NAHAN OMINAISUUDET
Hengittävyys: Avoin rakenne sallii kosteuden ja rasvojen haihtumisen, mukautuu lämpötilaan.
Kestävyys: Vahva ja pitkäikäinen materiaali, joka patinoituu kauniisti ajan myötä (esim. aniliininahka).
Lämpötilan säätely: Tuntuu viileältä kesällä ja lämpimältä talvella, koska sen lämpötila sopeutuu ympäristöön.
Hypoallergeeninen: Ei aiheuta allergioita ja on helppo puhdistaa pölystä.
HIRVEN HALJAS RUORISSA; HUOLTO JA SÄILYTYS
Haljaspintaisen nahan (haljasnahan) hoito vaatii tarkkuutta, sillä se on huokoisuutensa vuoksi tavallista sileää nahkaa herkempi. Voit puhdistaa pehmeällä harjalla (haljas- ja mokkanahalle tarkoitetulla) irrallista likaa ja pölyä. Harjaaminen nostaa nahan nukkaa ja poistaa (näkyvistä) pienet naarmut.
Jos ruorin pinnalla on tuoreita tahroja, ne voit pyyhkiä nihkeällä liinalla. Älä käytä liuottimia tai alkoholipitoisia aineita, ne kuivattavat nahkaa. Muista: vesi vanhin voitehista!
Markkinoilla on myynnissä kengille (nupukki ja mokka) tarkoitettuja hoitosuihkeita. Itse en laittaisi suojasuihketta ruoriin, sillä en ole varma, miten se reagoi merellä voimakkaan auringon kanssa. Toinen haittapuoli näissä suihkeissa on, että nämä markkinoilla olevat tuotteet värjäävät. En suosittele käyttämään ruorin pinnalla. Saphir Medaille d’Or Renovateur Spray on yksi tällainen suihke ja Collonil Nubuk+Velours Spray on toinen. Jos joku haluaa vilkaista näitä…
Älä myöskään käytä vahoja tai rasvoja haljaspinnalle. Ne tukkivat nahan huokoset ja voivat pilata nahan pinnan. Merellä kuuma, porottava aurinko polttaa rasvan kiinni nahkaan, mikä johtaa nahan palamiseen ja kuivumiseen.
Kuivaus: Jos nahka kastuu, anna sen kuivua hitaasti ja ilmavasti. Älä anna sen olla suorassa auringon valossa, sillä kuumuus tekee nahasta hauraan.
Säilytys: Pidä tuotteet huoneen lämmössä ja kuivassa paikassa suojassa suoralta valolta. Nahkapintaisen ruorin säilytys talvella ulkona altistaa nahan voimakkaille kosteusvaihteluille ja pakkaselle, joita nahka ei kestä.
MILLOIN NAHKA SITTEN TULEE VAIHTAA?
Pääsääntö on: Kun tuote ei palvele enää tarkoitustaan. Pieni yksittäinen sormenpään kokoinen reikä ei haittaa, vaikka niitä olisi pari enemmänkin. Se on vain visuaalinen haitta, eikä niille tarvitse tehdä mitään. Mutta, kun ruorista pitäminen alkaa olla enemmänkin suunnittelua vaativa toimenpide ja yleinen karsastuksen kohde, on aika tehdä jotain. Olen koonnut tähän alle tilanteet, jolloin ruorin on aika saada uusi pinta:
1. Kun tikit katkeavat: Osaava seilori osaa itse laittaa muutaman paikkatikin ja se riittää, kun kyse on vain pienestä kohdasta. Huomioitavaa onkin, miksi tikit katkeavat! Ne ovat kulutuskohde, ne kuluvat, sille emme voi mitään. Aurinko kuivattaa langan vahan ajan myötä, lanka kuivuu, haurastuu ja lopulta katkeaa. Jos muutama tikki on katkennut, todennäköisesti ne muutkin ovat jo niin kuivia, että ne katkeavat sormivoimalla revittäessä. Voit koittaa tämän itse. Paikkatikkaus on ok toimenpide keskellä kautta, mutta tarkista syksyllä tikkien kestävyys tuolla repäisyllä, jos tikit ovat katkeilleet. Kunnossa oleva vahalanka omaa kovan vetolujuuden, eikä sen kuulu mennä sormivoimin poikki. Jos näin käy, vaihda tai vaihdata tikkaus koko kehälle.
2. Kun nahassa on useampi iso reikä: Pienet max 1 cm x 1 cm reiät eivät haittaa (visuaalinen haitta, minkä saa totta kai korjauttaa), jos niitä on pari kolme, mutta kun reikä alkaa olla viittä senttiä pitkä, niin silloin kannattaa vaihdattaa uusi nahka. Koska, tuon kokoinen reikä syntyy kuivaan, kuluneeseen nahkaan. Nahan oma rasva on hävinnyt, eikä se kykene hoitamaan itse itseään. Nahka ei kestä enää meriolosuhteita auringosta puhumattakaan, ja se kuivuu, haurastuu, muuttuu kovaksi paperiksi ja lopulta ratkeaa. Tähän tulee kulumareikä, eli nahka hioutuu puhki. Tässä vaiheessa myös tikit ovat kuivat ja nahan alla oleva kaksipuolinen teippi on menettänyt liimapinnan. Nahka on irtonainen ruorin päällä ja seuraavaksi se alkaa pyöriä siinä. Pito häviää ja ohjaus muuttuu raskaaksi ja epämiellyttäväksi jatkuvan puristuspakon takia. Toisekseen näistä isoista rei’istä pääsee vettä ruorin ja nahan väliin. Ehjä nahka suojaa ruoria liialta vedeltä ja kuivuessaan liimaantuu teippiin takaisin kiinni, mutta ensimmäisessä tapauksessa vettä pääsee liikaa ja ”suoraan” nahan alle. Ja kaikki me tiedämme, että nahka ei tykkää olla seisovassa vedessä.
3. Nahka on ”pikapaikattu”: Nahkapinnan pikapaikkaus on välttämätön taito vesillä. Ensiajatuksena mielessä voi olla ”paikkaan sillä, mitä käteeni saan”. Ja näinhän se varmaan onkin. Teippi on yleiskorjausväline (”jesari” on myös minun hyvä ystäväni), narun pätkä on myös mahdollinen ratkaisu. Näin voit pika paikata katkenneet tikit tai sen ison reiän, mutta ei mielellään kuluvaa kautta pidemmäksi ajaksi. Koska, sille on syynsä, että olet joutunut turvautumaan pikapaikkaukseen. Ja uskallan sanoa, että syy on nahan kuivuminen ja haurastuminen.
4. Nahka pyörii kehällä: Nahan alla oleva liimateippi on päässyt kuivaksi ajan myötä ja muuttunut ”pölynauhaksi” nahan ja ruorin väliin. Pölynauhalla tarkoitan joidenkin valmistajien käyttämää kapeaa, noin yhden sentin levyistä teippiä, mikä on muuttunut ajan myötä haperoksi, hyvin ohueksi nauhaksi. Kun siihen koskee, se murenee. Tämä on väistämätöntä tälle materiaalille, ja se johtuu auringon kuivattavasta vaikutuksesta. Kaksipuolinen mattoteippi (itse käytän tätä) on jämäkkää tavaraa ja liimaa todella hyvin kiinni, mutta sekin joutuu ajan myötä taipumaan auringon voimakkaalta paahteelta. Tämä teippi ei murene, vaan menettää liimansa ja muuttuu ”jäykäksi”. Nämä ovat niitä kuluvia osia. Tosin aikaa tähän menee useampi vuosi, ja riippuu paljon teipistä. Pyörivä nahka on turvallisuuskysymys, joten nahan vaihtoon mars!
5. Visuaalinen päivitys: Olet ostanut uuden veneen, mutta siinä ei ole ruorin päällä mitään, ja haluat siihen nahan. Tai, siinä on nahka, mutta sen väri ei sovi ostamiisi uusiin purjeisiin eikä penkin päällisiin. Visuaalinen päivitys! Tai ruorin sen hetkinen materiaali ei ole mieleesi, vaikka edellinen omistaja vaihdatti sen nostaakseen veneen hintaa… tee visuaalinen päivitys. Oli syy mikä vain, jos haluat vaihtelua, päivitystä tms., tee se! Yhtenäinen värimaailma on aina ylellisen näköistä ja kertoo omistajastaan paljon. ”Tuolla on siisti yleisilme kannella, hänellä on varmaan muutkin asiat kunnossa.” Näin me haluamme ajatella.
MITEN VOIT PIKAPAIKATA NAHOITETUN RUORIN JA MITÄ SEN JÄLKEEN?
Tähän loppuun halusin vielä laittaa listan asioista, tai haasteista/ongelmista, joita voit korjata ja miten, ja mitä pikapaikkaus pidemmällä juoksulla saa aikaan, ellei tilannetta korjata:
Teippikorjaus: Sopii kuluvan kauden ajaksi katkenneiden/katkeilevien tikkien ja isompien reikien paikkaamiseen, mutta myös sentin levyisenä keskikohtamerkiksi pidemmäksi aikaa. Käytä mieluiten kangasteippiä tai harsoteippiä. Myös Grip Tape on hyvä vaihtoehto. Ne ovat paitsi hengittäviä materiaaleja, mutta myös kestäviä ja antavat hyvän pidon.
Pidemmäksi ajaksi jätetty teippi (kuitenkin liimaa sisältävänä) estää nahan luonnollisen toimivuuden, eli hengittävyyden ja ”itsehoidon”. Nahka alkaa kostua, koska nahan ja ruorin väliin päässyt kosteus ei pääse haihtumaan pois. Kun nahka ja vesi saavat olla näin pidemmän aikaa (tarvitaan vain joitain kuukausia hyvissä olosuhteissa), nahan oma rasva liukenee nahasta ja sekoittuu kosteuden/veden kanssa muodostaen nahan ja ruorin väliin öljyisen pinnan, puhutaan kuulalaakeri-ilmiöstä. Nahka muuttuu pehmeäksi ja pito huononee. Ruori alkaa haista.
Huom! Nahka kastuu ruorissa aina, se on selvää, mutta se myös kuivuu. Ihan kuin luonnossakin hirven iho kuivuu. Kun nahan pinnalla on teippiä, sanotaan vaikka 30 % kehästä tai enemmän, niin peitetty, hengittämätön pinta-ala on jo sen verran suuri, ettei nahan luonnollista kuivumista siinä kohdassa tapahdu.
- Kauden jälkeen uusi pinta ruoriin.
Naru/vahalanka: Toimii niin ikään ”laastarina” kuluvan kauden ajan. On ilmavampi vaihtoehto kuin teippi, mutta haasteellista saada tiukaksi ja paikallaan pysyväksi niin, että sidos kestäisi ruorin luonnollista käyttöä. Lisäksi ohut naru pureutuu nahkaan niin lujaa, että se toimii lopulta veitsen tavoin leikkaavana elementtinä nahan pinnalla. Nyt nahassa on uusi reikä, josta vesi pääsee sisään. Lisäksi pito on ruorissa siitä kohtaa huono. Narujen solmut alkavat helposti purkaantua, mikä vaatii pikakorjauksen lisäkorjauksen. Sama jos laittaisit jatkojohdon jatkojohtoon yltääksesi seinään. Jos käytät vahalankaa, mikä voi olla 1 mm paksua, vaha alkaa kuivua ja lanka muuttuu teräväksi. Tämä on ikävää kädelle ja voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa kuivalle iholle haavaumia. Vaatii hansikkaat.
- Kauden jälkeen uusi pinta ruoriin.
Nylonnauha: Ellei mitään muuta ole, ja tämä on ainoa vaihtoehto, laita tätä. Nylon on liukas, joten vaatii näppäryyttä ja hoksnokkaa: Voit kiertää nauhaa kehän ympäri esim. kaksi kertaa ja tee sitten kehän sisäpuolelle pieni solmu, taas pari kierrosta ympäri ja solmu jne. Tämä onnistuu kapealla, 1,5 cm leveällä nauhalla, muttei kunnolla leveällä, sillä solmun solmiminen alkaa olla hankalaa. Tässä on tärkeää, että saat solmuista tiukat ja kehän yläpuolen tasaiseksi.
Tämä ratkaisu ei pidä kauaa liukkautensa vuoksi. Lisäksi solmut voivat tuottaa mieliharmia. Jos peitettävä kohta on lähellä puolaa, voit koittaa hyödyntää sitä loppusidoksessa nauhan paikallaan pysymisessä.
- Kauden jälkeen uusi pinta ruoriin.
Lanka ja neula: Jos sinulla on vahalankaa ja parsineula, korvaa katkenneet tikit ompelemalla nahka kiinni. Käy läpi koko kehä.
- Ei vaadi jatkotoimenpiteitä käytön kannalta, mikäli lopputulos miellyttää sinua, ja nahka pysyy paikoillaan.
Säilytyspussi: Tämä ei ole korjaustoimenpide, vaan ennaltaehkäisevä toimi. Ruorin suojapussit ovat tarpeensa väärti! Suojattu nahkapinta kestää huomattavasti pidempään, kuin suojaamaton. Kun olet pidempiä aikoja pois veneeltä, suojaa ruori.
Teksti: Mindys Art:n valjasseppäopintojen materiaali, opintomatka Tärnsjö Garveri ja monen vuoden kokemus. Kuvat: Mindys Art:n kuva-arkisto ja google.
Huom: Parkitseminen on esitetty tässä yhteydessä suurpiirteisesti pääkohdat esitettynä.
18.1.2026